Liiton opiskelija- ja nuorisotoiminta

Kaikki hyvin?

Nuorilla on asiat hyvin. On koulutusta, työtä, toimeentulo. Valmiiksi luotu maa. Luodaan uraa ja pidetään hauskaa. Mutta on myös velkaa, pätkätöitä, asunto-ongelmia, oman paikan etsintää. On kiirettä ja paineita. Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Vieläkö tarvitaan ammattiyhdistysliikettä?


Vielä tarvitaan

Vaikka suomalainen työelämä on nykypäivänä melko hyvällä mallilla ja moni asia turvattu lainsäädännöllä, niin näin ei aina ole ollut. Ammattiliitot ovat olleet vahvasti kehittämässä suomalaista työelämää ja ammattiliittojen toiminnan kautta ovat monet keskeiset uudistukset ja parannukset syntyneet. Ja edelleen nykypäivänä ammattiliittojen tärkein tehtävä on antaa jäsenilleen paremmat ja turvallisemmat olot työmarkkinoilla sekä apua ja tukea aina tarvittaessa.


Yhteinen tulevaisuutemme

Liitossamme on reilut 5000 nuorta jäsentä. Heitä ei niinkään yhdistä ikä, vaan elämäntilanne: työura alussa, perheen perustaminen, asuntolainat, huoli tulevaisuudesta ja työpaikasta.

Liiton nuorisotoiminta tuo nuorten elämäntilanteen kannalta keskeiset ongelmat yhteiseen päätöksentekoon. Liiton nuorisotoiminnassa ovat mukana alle 36-vuotiaat jäsenet.

Liiton opiskelijatoimintaan voivat osallistua kaikenikäiset liittomme edustamilla aloilla opiskelevat. He oppivat aktiivisesti hoitamaan asioitaan työelämässä, lisäävät taitojaan ja valmiuksiaan työsuhdeasioissa.


Hyöty täytyy kokea itse

Kannattaa kysyä vaikeita kysymyksiä.

Liiton nuoret jäsenet voivat käyttää mahdollisuutensa ja ottaa vastuuta. He ovat mukana vaikuttamassa itseään sekä työyhteisöään koskevissa asioissa.

Yhdistyksissä on nuorisovastaavat, jotka hoitavat nuorten keskinäistä yhteyttä ja ovat linkkejä muuhun yhdistystoimintaan. He järjestävät toimintaa jäsenistön tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan.

Liiton nuorisokursseilla ja -tapaamisissa on rento meininki. Liiton tulevaisuustoimikunta määrittelee toiminnan suuntaviivat sekä tukee ja ohjaa yhdistysten nuorisotoimintaa.

 




Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto, Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | Puh. 020 789 3763