
JytyN nuoret aikuiset
Liitossamme on reilut 5000 nuorta aikuista, jotka ovat tehneet viisaan päätöksen liittyessään Jytyn varsinaiseksi jäseneksi jo työuransa alkumetreillä. Jytyn nuoria aikuisia ovat kaikki alle 36-vuotiaat jäsenet. Näitä jäseniä yhdistää liitossamme työelämän tuomat haasteet sekä epäkohdat, joihin halutaan puuttua yhtenä rintamana. Nuorisotoiminnan tarkoituksena on tuoda liiton päätöksentekoon ja työelämän haasteisiin nuorten näkökulmaa ja mielipiteitä. JytyNuorten toiminta linkittyy myös opiskelijatoimintaan, ja täten opiskelijajäsenetkin ovat tervetulleita mukaan JytyNuorille suunnattuihin tapahtumiin.
Useasti nuoret aikuiset mieltävät, ettei työelämässä tule vastaan mitään hankaluuksia. Mutta valitettavan usein vastaan saattaa tulla ongelmia, ja silloin sinä tarvitset apua. Apu on vain puhelinsoiton päässä, kun kuulut ammattiliittoon. Oman elämän tärkein henkilö olet sinä itse, pidä siitä huolta.
Jytyn Nuorille aikuisille suunnatun toiminnan tavoitteena on aktivoida nuoria aikuisia osallistumaan ammattiliiton tarjoamaan toimintaa erilaisten koulutusten, tapahtuminen ja messujen avulla. Jytyläinen nuorisotoiminta on saanut paljon positiivista palautetta. Moni nuori aikuinen on tapahtumiin osallistuessaan todennut tämän olevan ikimuistoinen kokemus. Kannattaa siis tutustua niin Jytyn tarjoamiin tapahtumiin kuin myös STTK:n PlusMiinus 30-toimintaan, jossa olemme aktiivisesti mukana.
Liiton opiskelija- ja nuorisotoiminta
KAIKKI HYVIN?
Nuorilla on asiat hyvin. On koulutusta, työtä, toimeentulo. Valmiiksi luotu maa. Luodaan uraa ja pidetään hauskaa. Mutta on myös velkaa, pätkätöitä, asunto-ongelmia, oman paikan etsintää. On kiirettä ja paineita. Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Vieläkö tarvitaan ammattiyhdistysliikettä?VIELÄ TARVITAAN
Vaikka suomalainen työelämä on nykypäivänä melko hyvällä mallilla ja moni asia turvattu lainsäädännöllä, niin näin ei aina ole ollut. Ammattiliitot ovat olleet vahvasti kehittämässä suomalaista työelämää ja ammattiliittojen toiminnan kautta ovat monet keskeiset uudistukset ja parannukset syntyneet. Ja edelleen nykypäivänä ammattiliittojen tärkein tehtävä on antaa jäsenilleen paremmat ja turvallisemmat olot työmarkkinoilla sekä apua ja tukea aina tarvittaessa.YHTEINEN TULEVAISUUTEMME
Liitossamme on reilut 5000 nuorta jäsentä. Heitä ei niinkään yhdistä ikä, vaan elämäntilanne: työura alussa, perheen perustaminen, asuntolainat, huoli tulevaisuudesta ja työpaikasta.Liiton nuorisotoiminta tuo nuorten elämäntilanteen kannalta keskeiset ongelmat yhteiseen päätöksentekoon. Liiton nuorisotoiminnassa ovat mukana alle 36-vuotiaat jäsenet.
Liiton opiskelijatoimintaan voivat osallistua kaikenikäiset liittomme edustamilla aloilla opiskelevat. He oppivat aktiivisesti hoitamaan asioitaan työelämässä, lisäävät taitojaan ja valmiuksiaan työsuhdeasioissa.
HYÖTY TÄYTYY KOKEA ITSE
Kannattaa kysyä vaikeita kysymyksiä.Liiton nuoret jäsenet voivat käyttää mahdollisuutensa ja ottaa vastuuta. He ovat mukana vaikuttamassa itseään sekä työyhteisöään koskevissa asioissa.
Yhdistyksissä on nuorisovastaavat, jotka hoitavat nuorten keskinäistä yhteyttä ja ovat linkkejä muuhun yhdistystoimintaan. He järjestävät toimintaa jäsenistön tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan.
Liiton nuorisokursseilla ja -tapaamisissa on rento meininki. Liiton tulevaisuustoimikunta määrittelee toiminnan suuntaviivat sekä tukee ja ohjaa yhdistysten nuorisotoimintaa.

