Tulevaisuustoimikunta

Jytyn tulevaisuustoimikunta on liittohallituksen alainen toimikunta, joka koostuu yhdeksästä alueen nuorisovastaavasta, valtakunnallisten yhdistysten nuorisovastaavien edustajasta sekä opiskelijaedustajasta. Tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja on Jytyn liittohallituksen jäsen ja sihteerinä toimii liiton opiskelija- ja nuorisotoiminnasta vastaava järjestöasiamies.

Tulevaisuustoimikunta kehittää liiton nuoriso- ja opiskelijatoimintaa. Tehtävänä on nuorten sekä liiton edustamille aloille opiskelevien jäsenhankinnan tehostaminen, jäsenten aktivointi ja perehdyttäminen liiton toimintaan sekä kansainvälinen nuorisotoiminta. Toimikunta raportoi liittohallitusta päätöksistään, kehittämisideoistaan sekä toteuttamistaan tapahtumista.

Tulevaisuustoimikunnan jäsenet ovat oman alueensa nuorisovastaavia, useat heistä myös oman yhdistyksensä nuorisovastaavia. Toimikunnan jäsenet toimivat kummeina oman alueensa nuorisovastaaville ja auttavat näitä omassa pestissään. Yhdessä he suunnittelevat ja toteuttavat alueen nuoriso- ja opiskelijatoimintaa.

Jos haluat tuoda esiin liiton nuoria tai opiskelijatoimintaa koskevia asioita tai ideoita, laita viestiä toimikunnan jäsenille tai suoraan liiton toimistoon aina ennen toimikunnan kokousta. Seuraava toimikunnan kokouksen näet tapahtumakalenterista.

Tulevaisuustoimikunnan jäsenet

Lappi:
Jani Uusitalo, Sodankylä
jani.uusitalo(a)sodankyla.fi
p. 040 708 2634

Oulu:
Sinikka Ojapelto, Oulu
sinikka.ojapelto(a)gmail.com

Pohjanmaa:
Satu Hernesniemi, Lappajärvi
satu.hernesniemi(a)japo.fi
p. 040 7327 594

Itä-Suomi:
Jani Loponen, Ylämylly
jani.loponen@kontiolahti.fi
p. 050 589 9362

Häme- ja Keski-Suomi:
Vesa Vainiomäki, Jyväskylä
vesa.vainiomaki(a)jkl.fi
p. 050 544 8450

Kymi:
Eija Launia, Heinola
eija.launia(a)heinola.fi
p. 050 511 6343

Lounais-Suomi:
Päivi Alho, Pori
paivi.alho(a)pori.fi
p. 044 701 4874

Uusimaa:
Katja Martinmäki, Espoo
katja.martinmaki(a)espoo.fi

Helsinki:
Aleksi Raumo, Helsinki
aleksi.raumo(a)hel.fi
p. 045 113 0669

Opiskelijoiden edustaja:
Hanna Hesse, Vaajakoski
hanna.hesse(a)laurea.fi

 




Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto, Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki | Puh. 020 789 3763